EMU vauhdittamassa kasvuyrityksiä lentoon myös uudella vuosikymmenellä

EMU on mukana vuoden 2019 alussa startanneessa kasvuyrittäjien osaamisverkosto Boardman Grow’n kasvuyritysten vauhdittamishankkeessa nimeltä “Kaaoksesta kasvuun!”. Hankkeen tavoitteena on tunnistaa ja ratkoa suomalaisia yrityksiä pidätteleviä kasvun esteitä kehittämällä ja jakamalla parhaita neuvoja ja oppeja pk- ja kasvuyritysten johtamiseen, hallitustyöskentelyyn sekä kansainvälistymiseen liittyen.

Vuoden 2019 aikana Kaaoksesta kasvuun! -hankkeen tiimoilta kierrettiin Turussa, Helsingissä, Tampereella ja Oulussa kasvuyrittäjiä ja -johtajia tavaten. Kiitos kaikille tapahtumiin osallistuneille!

Tulevana keväänä hankkeessa keskitytään tutkimukseen, jonka tavoitteena on selvittää, miten kasvuyrityksen hallitus voi myötävaikuttaa yrityksen kasvuun Suomen toimintaympäristössä. Kevään agendalla hankkeessa on lisäksi uuden itsearviointityökalun kehittäminen kasvun tueksi.

Ennakoitavuutta talouden hallintaan EMUn avulla

EMUn tavoitteet hankkeessa on auttaa kasvuyrityksiä menestymään ennakoivan talouden hallinnan avulla. Helpotamme kasvuyritysten rahoituksen saantia, parannamme heidän kykyään nähdä tulevaisuuteen ja kasvatamme ymmärrystä mitä milläkin hetkellä liiketoiminnalta edellytetään. Esimerkiksi, riittääkö kassa, kuinka paljon käyttöpääomaa kasvu syö tai palaako henkilöstö loppuun. Meidän avullamme kynnykset kasvun polulla pystytään tunnistamaan, niihin voidaan etukäteen varautua ja lopulta ylittää parhaalla mahdollisella tavalla.

Merkitse tapahtumat kalenteriin jo nyt

Kaaoksesta kasvuun! -hankkeen alueelliset tapahtumat jatkuvat myöhemmin keväällä ja syksyllä seuraavasti:

  • Tampere: 9.6.2020 klo 12-17
  • Turku: 2.9.2020 klo 12-17
  • Oulu: 1.10.2020 klo 12-17
  • Helsinki: marras-joulukuu (päivämäärä tarkentuu myöhemmin)

Merkitse päivämäärät kalenteriin jo nyt! Tapahtumien kutsut tarkempine sisältöineen lähetetään myöhemmin. Parhaita eväitä tilaisuudet ja koko hanke tarjoaa yrityksille, joilla on jo vakiintunutta toimintaa, palkattua henkilökuntaa ja tahtoa hakea uutta kasvua ja skaalautuvuutta liiketoimintaan.

Lisätietoa hankkeesta löydät Boardmanin sivuilta: Kaaoksesta kasvuun!

Rakennetaan yhdessä sinun tarinasi!

Kaipaatko apua liiketoiminnan kasvussa? Me autamme mielellämme. Ota rohkeasti yhteyttä!