Gapps

"EMUn täydentävät taloushallinnon palvelut tuovat meille riskien hallintaa ja vapauttavat omaa aikaamme liiketoiminnan johtamiseen"

Talouden perusta fiksumpien työtapojen edelläkävijälle

Emulainen istuu päivän viikossa Gappsin talousjohtajan kumppanina. Yhteistyö on tiivistä. Toimitilojen lisäksi EMU ja Suomen johtava Google Cloud -asiantuntijayritys jakavat näkemyksen dynaamisen kasvuyrityksen työtavoista. Gappsin businessidea on mahdollistaa tämän päivän yritysten uudenlainen tapa tehdä töitä yhdessä, ajasta ja paikasta riippumatta. Uusimpana työkaluna tähän murrokseen Gapps on kehittänyt Tekes-projektina maailman ensimmäisen Google-ekosysteemiin integroituvan intranet-sovelluksen – Universen.

Yritys, joka on viidessä vuodessa 30-kertaistanut liikevaihtonsa, ja aikoo tehdä niin jatkossakin, luo nahkaansa koko ajan uudelleen. Uudistuva kasvuyritys hyötyy saman henkisestä talouskumppanista.

“EMU on ollut dynaaminen ja palveleva talouskumppani jo vuosien ajan”, kertoo Gappsin toimitusjohtaja Vesa Sironen

EMU pitää Gappsin taloushallinnon perustan kunnossa. Sironen kiittelee EMUn proaktiivista otetta myös taloushallinnon kehittämiseen. Emulaiset ehdottavat uusia toimintatapoja, toimeen tartutaan nopeasti ja kaikki asiantuntijat tiimiläisistä ylimpään johtoon ovat tavoitettavissa.

“EMU on monen kasvuyrityksen luotettava go-to-kumppani”, toteaa Sironen.

Gapps ja EMU ovat kasvaneet yhdessä kolmen hengen start-up-yrityksistä menestyviksi kasvuyrityksiksi. EMU on vastannut Gappsin kirjanpidosta ja palkkahallinnosta.

“EMUn täydentävät taloushallinnon palvelut tuovat meille riskien hallintaa ja vapauttavat omaa aikaamme liiketoiminnan johtamiseen”, Lasse Voipio, talousjohtaja

Vuonna 2015 Gapps palkkasi oman talousjohtajan, jonka tukena EMU nyt vahvasti jatkaa

Sähköinen taloushallinnon ympäristö on Gappsille itsestäänselvyys. Gapps on ulkoistanut EMUlle kirjanpidon kuukausittaisine jaksotuksineen, maksuliikenteen, tilinpäätökset ja veroilmoitukset sekä ProPalkka-tason palkkahallinnon. EMU on tehnyt Gappsille myös Tekesin ja Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen (ELY:n) raportoinnit.

Yrityksen toimintaympäristön kompleksisuuden ymmärtäminen on toimivan yhteistyön edellytys. EMU ei ole jämähtänyt vain hoitamaan kirjanpitoa.

Ketterällä, kehittyvällä ja hyvällä meiningillä Gapps ja EMU haluavat molemmat auttaa kovien kasvutavoitteiden suomalaisia yrityksiä menestymään globaalissa kilpailussa.

"EMUn lakipalvelut ja kasvava yhteistyökumppaneiden verkosto tuovat todella lisäarvoa tarjoamaan” Vesa Sironen, Gapps