Emu ja Procountor – vahvaa yhteistyötä jo yli 15 vuoden ajan
EMU ja Procountor ovat levittäneet sähköisen taloushallinnon ilosanomaa yhteisten asiakkuuksien kautta jo yli 15 vuoden ajan. Yhteistyöhön on vuosien varrella kuulunut niin yhteisiä asiakastapahtumia kuin tuotekehityksen projekteja.
Yhteistyön kulmakiviä ovat luottamus, säännölliset yhteiset palaverit ja aktiviteetit sekä ymmärrys eri toimialojen liiketoiminnan ydinkysymyksistä. EMUn tiimistä löytyy todella kovaa Procountor-osaamista. Taustalla työskentelee timanttinen tiimi, joka hurmaa innokkuudellaan. EMU on kasvanut vuosien varrella ja silti yhteisössä on onnistuttu pitämään innostava ote tekemiseen – ja sen huomaa yhteistyössä ja koko tekemisessä.
Platina-kumppanuus merkkinä korkealaatuisesta sähköisen taloushallinnon osaamisesta
EMU Growth Partners on jo vuosia ollut Procountorin partneriohjelman korkeimmalla tasolla, Platina-kumppanina. Platina-kumppanuus on merkki liiketoiminnan ymmärtämisestä ja korkealaatuisesta sähköisen taloushallinnon osaamisesta.
Platina-tason kumppanin osaaminen perustuu liiketoiminnan lainalaisuuksien ymmärtämiseen ja kehittämiseen, sekä kykyyn tehdä taloushallintoa kehittyneellä sähköisen taloushallinnon ohjelmistolla. Auktorisoidut kumppanit ymmärtävät eri toimialojen liiketoiminnan ydinkysymyksiä ja osaavat miettiä juuri oikeat Procountor-ratkaisut kunkin yrityksen tarpeisiin. Hyvänä esimerkkinä toimii Smooth it Oy, jossa yrittäjä Irina Nurmi luottaa EMUn ja Procountorin yhteisratkaisuun.
Procountorin kumppaniohjelma on suunniteltu kasvuhaluisille tilitoimistoille, jotka haluavat kasvattaa liiketoimintaansa ja pysyä kehityksen kärjessä älykkään taloushallinnon saralla.
Kasvua yhdessä yli Suomen rajojen
Kumppanuuden tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä EMU ja Procountor kasvavat yhdessä yli Suomen rajojen, tarjoten palveluita myös Ruotsissa.
“EMU Growth Partners on auttanut Ruotsin puolella Procountorin tuotekehityksessä ja EMU on digitaalisuuden kärjessä Ruotsin markkinoilla”, kertoo Procountorin Ruotsin markkinointijohtaja Benita Helistö.
Kaiken kaikkiaan EMUn ja Procountorin pitkäaikainen yhteistyö on ollut menestyksekästä, ja Platina-kumppanuus osoittaa EMUn sitoutumisen laadukkaaseen sähköiseen taloushallintoon.
Kiitos EMUlle vuosien mittaisesta yhteistyöstä – tästä on hyvä jatkaa kohti vielä älykkäämpää ja asiakasystävällistä taloushallintoa.
LUE, KUINKA PROCOUNTORIN JA EMUN YHTEISRATKAISU HELPOTTAA BIKEKEEPERIN ARKEA
Kirjoittaja: Anna Hilario, Partner and Loyalty Marketing Manager, Procountor
Kysy lisää taloushallinnon nykyaikaistamisesta
Päivitetään taloushallinnon prosessit tukemaan liiketoimintasi tavoitteita. EMUn ja Procountorin avulla saat tueksesi timanttista osaamista ja näppärimmät toimintatavat.
Fredrik Widenäs
+358 40 7387 209
fredrik.widenas@emu.fi
Rakennetaan yhdessä sinun tarinasi
Hugging your business