Emulainen aurinkoisessa Melbournessa

EMU emujen maassa

Osaatko kuvitella aamun klo 10, kun tiedät, että asiakkaasi sekä kollegasi vielä nukkuvat, ja tulevat nukkumaan vielä useita tunteja? Kyseessä ei ole Emunaarin jälkeinen aamu, vaan aikaero Australian ja Suomen välillä. Australia – emujen maa. Siellä herätään ilman herätyskelloa, siellä aloitetaan aamu ilman kiireitä. Aikaa on useita tunteja vastata sähköposteihin – jopa ratkoa kysymys, luoda toivottu raportti, selvittää asiat valmiiksi ja vastaus on asiakkaan sähköpostissa jo hänen herättyä. ”Olet pelastaja!”, sanoi yksi asiakas, kun olin tehnyt yllättävän kiireisen raportoinnin hänelle ”keskiyöllä”. Australiassa ollaan siis 9 tuntia edellä (kun Suomessa talviaika).

Maapallon toiselta puolelta työskentely Suomeen ei varmastikaan sopisi kenelle tahansa. Vapaus tuo vastuun ja mukaan astuu myös tarvittava taito itsensä johtamiseen. Miten aikataulutan päiväni, miten motivoidun työntekoon? EMUssa sekä myös muissa teknologisoituneissa yhtiöissä on esillä ilmiö työnteon tavan murroksesta: työ ei ole enää samalla tavalla sidoksissa aikaan eikä paikkaan. Teknologisoituminen ja digitalisaatio mahdollistavat uusia toimintatapoja työn tekemiseen sekä tarjottaviin palveluihin ja asiakaspalveluun.

Mitä EMUn työpäivä Australiasta käsin sitten oikein pitää sisällään? Itse löysin täällä ollessa melko nopeasti toimivan tyylin pitää langat käsissä, varmistaa palvelun laatu sekä hallita stressitasoa. Aamuni alkaa sillä, että katson sähköpostit. Silloin minulla on vielä täysi rauha tehdä esimerkiksi pienempi pyydetty uusi toimeksianto taikka oma aikataulutettu raportointi. Palaan töiden ääreen vielä illalla, silloin kun Suomessa on jo herätty. Tällainen työpäivän rikkominen kahteen osaan voi kuulostaa stressaavalta, mutta itse asiassa nautin tällaisesta tyylistä enemmän. Nautin vapaa-ajastani päiväsaikaan, kun aurinko paistaa. Olen luonteeltani iltavirkku, joten koen työnteon iltaisin jopa mielekkäänä. Päivät tuntuvat antoisilta, kun on voinut nauttia auringosta ja harrastaa päivällä.

Kuva: Kuinka voimme auttaa?
Nykyteknologia mahdollistaa  kommunikaation eri pikaviestimien sekä sähköpostin välityksellä, mutta myös videotapaamiset.

No, miten olenkaan päätynyt Australiaan ja samalla tekemään töitä Suomeen EMUlle? Ajatus oli kytenyt jo pitkään ja olin valmistellut työtehtäviäni noin puoli vuotta ennen tätä kolmen kuukauden pituista matkaa. One of my motivation was to improve my English language skills, but I also enjoy challenges and changes. EMUlta olen saanut aivan mielettömän tuen. Ensinnäkin työvälineisiin on EMUlla aina panostettu: tehokas kannettava tietokone, lisänäyttö sekä laadukas älypuhelin. EMU on teknologiaan keskittynyt yhtiö ja talouspalvelu toteutetaan digitaalisesti. Työnteon aika sekä paikka ei ole enää sidoksissa pöytäkoneisiin, cd-rom-ohjelmistoihin ja mappeihin, kuten ehkä joskus aikoinaan tai perinteikkäimmissä toimistoissa.

EMUn kulttuuri on kokeileva, uusista asioista kiinnostuva, rohkea, eteenpäin katsova ja innostava. Tämä mahdollistaa myös uusien innovaatioiden syntymisen. Työntekijöiden kehittymistä – niin henkisesti kuin ammattitaidollisesti – kannustetaan vahvasti. Entä mitä mieltä asiakkaat ovat olleet? Tähän mennessä olen saanut pelkkää hyvää palautetta sekä uteliaita kysymyksiä reissuuni liittyen. Nykyteknologia mahdollistaa  kommunikaation eri pikaviestimien sekä sähköpostin välityksellä, mutta myös videotapaamiset. Toki nautin tavata asiakkaita ihan kasvotusten, mutta muutaman kuukauden pärjäämme videoyhteydellä. Hyvinvointi heijastuu ulospäin ja tuo varmasti menestystä niin työnantajalle, kuin asiakkaille.

Kevätterveisin aurinkoisesta Melbournesta,

Senni

 

Ps. Käy lukemassa toinen osio reissustani ja etätyövinkeistä Procountorin blogista.

Tiesitkö, että emua pidetään Australian kansallislintuna. Se on Australian suurin ja koko maailman toiseksi suurin lintu. Tämä EMU ei vielä ole ehtinyt sellaista näkemään, mutta toivottavasti kuitenkin pian!
  • Kirjoittanut:
  • Senni Hyyppä
  • +358 50 4522 506
  • senni.hyyppa@emu.fi
Rakennetaan yhdessä sinun tarinasi!