Emulainen kattoammattilaisten mukana Portugalissa

Surffia, kirjanpitoa ja myyntiä

Tartuin tilaisuuteen, kun sain kutsun Enke-Werkin lokakuiseen koulutukseen. Pääsin Housetekin mukana tutustumaan Enke-Werkin Portugalin maajohtajan, Nelson Carvalhon Enke-koulutukseen. Näin Sameiron Pyhäkön uuden Enkopur-menetelmällä päällystetyn kattokupolin ja pääsin tiirailemaan Porton upeaa kaupunkia kattomiehen silmin.

Asiantuntijaorganisaation ammattilaiset eivät ole enää syvässä hiljaisuudessa piileskeleviä mystisiä guruja. Ei ainakaan pitäisi olla. EMUn tärkein tehtävä on asiakaspalvelu. Parhaiten sitä kehitetään, ei ainoastaan tutustumalla, vaan myös omaksumalla asiakkaan liiketoiminta. Yksi tutustumiskerta ei tietenkään tee kenestäkään alan asiantuntijaa, mutta se on erinomainen lähtölaukaus kestävälle kumppanuudelle, jossa molemmat yhdessä kehittyvät ja kasvavat.

Koskaan ei olla sataprosenttisesti valmiita ja liiketoiminnan kehittäminen vaatii nykypäivänä jatkuvaa valveillaoloa molempien puolesta – yrityksen ja ulkoistetun taloushallinnon toimesta. EMU on tässä ottanut harppauksen eteenpäin, sillä laadukas asiakaspalvelu lukee toki kaikkien yritysten arvoissa ja teeseissä, mutta me otimme sen paperilta ihan oikeaan elämään käyttöön.

Kattomiehet olivat elämänarvoiltaan ja luonteiltaan suoraselkäisempiä ihmisiä, mitä olen koskaan tavannut

Koen olevani etuoikeutettu, kun sain tutustua Housetekin rakennusammattilaisiin henkilökohtaisesti. Kun tietokoneen takaa ja lähinnä näppäimistön kautta on tapahtunut kaikki kommunikointi, siinä ei välttämättä pääse tutustumaan kovinkaan tarkasti yrityksen kulttuuriin ja sen tärkeimpään osaan – henkilöstöön.

Kattomiehet olivat elämänarvoiltaan ja luonteiltaan suoraselkäisempiä ihmisiä, mitä olen koskaan tavannut ja he ottivat minutkin heti mukaan osaksi työyhteisöään. Siinä pessimistisinkin numeronörtti alkaa hymyilemään.

EMU:ssa mennään asiakas edellä, ja tämä vaatii modernit työkalut ja -tavat. Portugalinmatka oli hyvä osoitus myös yrityskulttuuristamme ja etätyömahdollisuuksista. Jälkimmäisestä ei tarvitse edes erikseen mainita, sillä sähköisyyden ja etätyön korostaminen ovat jo menneen talven lumia. Ne ovat vakiintuneet ja ovat tässä ja nyt. Meillä ei etätyömantraa korosteta vaan sitä kutsutaan ihan työksi, ei etätyöksi.

Portugalissa tilitoimistomyyjänretku hoiti pakolliset myyntitapaamisetkin etänä. Surffauksen lomassa tietenkin.

Laadukas asiakaspalvelu lukee toki kaikkien yritysten arvoissa ja teeseissä, mutta me otimme sen paperilta ihan oikeaan elämään käyttöön. Kirjoittaja on tilinpäätöstaitoinen kirjanpitäjä ja tilitoimistomyyjä. Hän vihaa sanoja "kirjanpitäjä" ja "tilitoimisto", koska niistä lemuaa vanha ja homehtunut haju. Kutsukaamme häntä siis vain vaikkapa myyjäksi.
  • Kirjoittanut:
  • Vann Nikkan
  • +358 50 4530 101
  • vann.nikkan@emu.fi
Rakennetaan yhdessä sinun tarinasi!