Näin tunnistat hyvän tilitoimiston – 3+1 vinkkiä

Kumppanin valintaa ei koskaan kannata tehdä kevyin perustein. Oli kyse sitten elämänkumppanin tai tilitoimistokumppanin valinnasta. Ensin mainitun valintaan emme valitettavasti osaa antaa vinkkejä, mutta muutama hyvä tipsi meillä on siihen, mitä erityisesti kannattaa pitää mielessä kun kiikarissa on uusi taloushallinnon palveluita tuottava kumppaniehdokas.

Mistä sitten tunnistaa hyvän tilitoimistokumppanin? Tässä meidän vinkkimme:

Vinkki 1: Proaktiivisuus

Yrityksen talousasiat eivät saa päästä yllättämään. Kirjanpitäjän tehtävänä on pitää sinut kartalla taloudessa tapahtuvista muutoksista. Ja jotta tämä onnistuu, vaatii se jatkuvaa dialogia kirjanpitäjän ja asiakkaan välillä. Kirjanpito on nimittäin kaikkea muuta kuin kuittien kirjaamista rutiininomaisesti. Kirjanpitäjien on syytä olla kiinnostuneita siitä miten juuri sinun yrityksesi bisneksellä menee.

Vinkki 2: Reaaliaikainen talousnäkymä

Tuurilla ne laivatkin seilaa, mutta jotta yritystä voi järkevästi luotsata eteenpäin täytyy taloudesta olla reaaliaikainen näkymä. Eikä riitä, että sinulla on hyvä kuva siitä miten yritykselläsi menee ainoastaan kerran vuodessa. Osaava taloushallintokumppani pitää sinut jatkuvasti ajan hermolla.

Vinkki 3: Kaikki tarvitsemasi palvelut samalta luukulta

Lakisääteisen kirjanpidon lisäksi on hyvä, jos samalta luotettavalta ja yrityksesi tuntevalta kumppanilta saa myös muita kasvua tukevia palveluita. Talous- ja palkkahallinnon palveluiden lisäksi on näppärää, jos samalta kumppanilta löytyy apua mm. yrityksen lakiasioihin tai HR-tarpeisiin.

Extravinkki: Ihmisläheinen lähestyminen ei-niin-ihmisläheiseen aiheeseen

Mekin sen myönnämme, kaikki eivät syty taloudesta ja numeroista samalla tavalla kuin me. Eikä tarvitsekaan! Siksi kumppaniksi kannattaa valita sellainen taho, joka osaa selittää (välillä juurta jaksain) ymmärrettävästi mitä se vakavaraisuusaste oikein tarkoittikaan tai mistä tulos ja tase muodostuivatkaan.

Nostaako nykyinen tilitoimistosi sykettä?

Tutustu ja ihastu meihin, mukaviin ja asiantunteviin emulaisiin! Tule asiakkaaksemme 30.11.2021 mennessä – saat Oura-sormuksen, jonka avulla voit jatkossa seurata levollisia sykkeitä.