Liikejuristin hyöty on suurin heti yrityksen alkutaipaleella

Yrityksen kasvattaminen on pääasiassa sitä, että touhutaan vimmaisesti ja opitaan matkalla, sekä onnistumisista että epäonnistumisista. On kuitenkin ainakin yksi asia, jonka oppimista ei kannata jäädä odottelemaan, vaan se on syytä laittaa kuntoon heti aluksi, nimittäin tärkeimmät sopimukset. Toisin kuin monen muun asiantuntijan, juristin tarve on suurin heti alussa.

Ensimmäinen tärkeä sopimus, jonka alkavat yrittäjät tekevät, on sijoitus- ja osakassopimus. Hyviä malleja on tarjolla monessa paikassa ja niinpä yrittäjät usein nappaavat sellaisen jostakin, yleensä kaverilta tai netistä, muokkaavat hieman ja vetävät nimet alle. Homma hoidettu – täysillä eteenpäin!

”Ei näin!”, sanoo kokenut liikejuristi. Sopimuspohjat ovat sinänsä yleensä hyviä, mutta vaikka ne olisi saatu hyvämaineiselta asianajotoimistolta, ne pitää ymmärtää perinpohjaisesti ennen kuin niitä ottaa käyttöön. Sopimukset ovat lisäksi usein englanninkielisiä ja vaikka oma englanti olisi kuinka sujuvaa, juridinen kielenkäyttö on aivan oma maailmansa.

Juristi sopimusten tulkiksi

Viisainta on pyytää pöytään osaava juristi, jonka kanssa sopimus käydään perusteellisesti läpi. Ei vain mitä siinä sanotaan, vaan mitä se tarkoittaa erilaisissa tilanteissa. Mitä tapahtuu osakkeille, kun joku perustajista haluaa irtautua tai hänet halutaan pihalle yrityksestä? Entä, miten tulkitaan kilpailukieltoa, joka estää sekä nykyisen että kaiken mahdollisen tulevan toiminnan kanssa kilpailevan toiminnan? Entä kun rahoituskierrokset etenevät ja tulee due diligencen aika? Onko osakassopimus laadittu niin, että sijoittajat haluavat pysyä matkassa?

Kaikkiin muihinkin aloittavan yrityksen sopimuksiin kannattaisi suhtautua samalla huolellisuudella. Työsopimukset, immateriaalioikeudet ja niihin liittyvät sopimukset, tietosuoja ja tietenkin sopimukset asiakkaiden ja alihankkijoiden kanssa ovat kaikki sellaisia, että ne mielellään kopioidaan jostakin kovin paljoa ajattelematta, mutta joiden kaikkien äärelle pitäisi pysähtyä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Yksikin iso riita asiakkaan kanssa tai kriittisellä hetkellä epäonnistunut sijoituskierros voi kaataa koko firman tai ainakin runnella sen vakavasti. Tai voi jopa olla, että suuri unelma exitistä romahtaa, kun huomataan, että tekijänoikeus- ja toimitussopimukset eivät ole siinä kunnossa, että yrityksen arvo olisi se, mikä sen luultiin olevan.

Rakenna kasvua vakaalle pohjalle

Perussääntö on: hanki heti luottojuristi ja laita pohjat kuntoon. Sen jälkeen kasvun hallinta on juridisessa mielessä selvästi helpompaa. Osaava ja kokenut liikejuristi osaa hoitaa kaikki normaaliin liiketoimintaan kuuluvat asiat: viranomaisasiat, verot, sopimukset, työsuhteet, immateriaalioikeudet ja  riidat. Tilanteista 99% on sellaisia, että ne on nähty ennenkin, mutta jos eteen tulee jotakin aivan erityistä, esimerkiksi ulkomailla, hyvä liikejuristi tietää, mistä ja millaista erikoisosaamista on syytä hankkia. Tällöinkin hänet on syytä pitää mukana kuviossa laadun ja ymmärryksen varmistajana.

Miten tällainen juridiikan hovihankkija sitten löydetään? Koko ajan on muistettava, että juridiset palvelut tuottaa ihminen, ei yritys. Mikään yritys, oli sillä miten komea nimi ja konttori tahansa, ei voi taata että kaikki sen juristit sopivat juuri sinulle. On löydettävä osaava asiantuntija, jonka kanssa tulee toimeen ja jolla on aikaa perehtyä yritykseen kunnolla. Kannattaa myös etsiä toimija, jonka kokoluokka vastaa omaa kokoluokkaa. Kun pikkufirma valitsee suuren asianajotoimiston, se saa harvoin räätälöityä palvelua, asiat saattavat kestää ja hinnasta ei neuvotella. Lähempänä omaa kokoluokkaa oleva lakimiespalvelu taas keskittyy helpommin ja nopeammin siihen kaikkein olennaisimpaan: mikä on juuri minun yritykselle tärkeintä. Palvelut on myös syytä hankkia taholta, joka mitoittaa ne ostajan budjetin ja tarpeiden mukaan, ei oman brändinsä.

Kattavat palvelut samalta luukulta

Luottojuristiajatuksen ydin on, että yksi henkilö pystyy hoitamaan kaiken oleellisen, myös yrittäjän yksityisasiat kuten perhe- ja verojuridiikan ja testamentit. Nykytrendi on, että modernit taloushallintopalvelujen toimijat kuten EMU tarjoavat talouspalvelujen lisäksi myös muita yrityksen toiminnan kannalta tärkeitä palveluja, kuten HR:ää, veroneuvontaa ja juridiikkaa. Tässä on paljon järkeä sillä tunteehan tällainen toimija yrityksen toiminnan kokonaisvaltaisesti.

Kaiken edellä sanotun voisi tiivistää ajatukseen, että juridiikka on kuin vakuutus. Riskit pitää ymmärtää ja niihin pitää varautua ennen kuin ne ovat sylissä. Toiminnan alussa rahat ovat tiukilla ja juristin kustannus saattaa tuntua kovalta, mutta mitä todennäköisimmin sijoitus maksaa itsensä takaisin tulevina vuosina, kun mahdolliset ongelma- ja riitatilanteet onnistutaan välttämään. Kun omalle yritykselle sopivin ihminen on löytynyt, hänelle on varattava aikaa ja käytävä läpi niin sopimustekstit kuin ennen kaikkea erilaisissa tilanteissa vaanivat riskit. Ja jos budjetti ei mitenkään riitä kaikkien asioiden kuntoon laittoon heti aluksi, oma luottojuristi, joka tuntee yrityksen osaa valita ne kohdat, jotka ensimmäisenä vaativat toimenpiteitä.

Kun perusta on kunnossa, kaikki voima voidaan laittaa henkilöstöön, tuotekehitykseen, markkinointiin ja myyntiin. Tosin sillä varaukselle, että vaikka perusasiat on hoidettu hyvin, niin heti, kun alkaa tuntua siltä, että jokin on mahdollisesti pielessä, kannattaa välittömästi pysähtyä sen äärelle. Ja tarvittaessa soittaa sille omalle juristille. Yritystoiminnan muuttumattomia lainalaisuuksia on, että mitä aikaisemmin havaittuihin ongelmiin tarttuu, sitä pienempinä ne pysyvät ja sitä edullisemmin ne saa hoidettua.

Löytyisikö EMUlta sinulle oma luottojuristi?

Ole rohkeasti yhteydessä, autan mielelläni.

Lasse Rosengren
Head of Legal
040 342 4204
lasse.rosengren@emu.fi

Rakennetaan yhdessä sinun tarinasi

EMU – Hugging your business!