Coaching kehittämisen välineenä

Nykypäivän työelämän kompleksisuus, pirstaleisuus ja kasvava muutostahti ovat sysänneet yritykset tavoittelemaan itsenäisen vastuunkannon kulttuuria. Yrityksen ketteryys ja joustavuus nähdään tulevaisuuden menestyksen tekijänä, ja ketterät organisaatiot tarvitsevat vastuullisia jäseniä.

Johtaako itseohjautuvuus itseään?

Sana itseohjautuvuus vilahtelee milloin missäkin yhteydessä ja esihenkilöt pohtivat kuinka perinteisestä johtajuusmallista siirrytään kohti itseohjautuvuutta ja erityisesti, kuinka itseohjautuvuutta johdetaan – vai johtaako se itse itseänsä. Kenestäkään ei tule itseohjautuvaa ”käskemällä” vaan kyse on vastuunkannon kulttuurista, jota kohti yritys lähtee määrätietoisesti suuntaamaan. Coaching on erinomainen väline henkilöstön ja siten koko kulttuurin kehittämiseen. Coaching auttaa oman ajattelun ja toiminnan fokusoinnissa sekä tavoitteiden asettamisessa ja niiden saavuttamisessa.

Vahvuuksien vahvistamista

Jokainen organisaatio, tiimi ja yksilö voi kasvaa. Coachingissa keskitytään puuteajattelun ja ongelmakeskeisyyden sijasta vahvuuksiin ja ratkaisukeskeisyyteen. Perinteisesti aikaa on käytetty heikkouksien korjaamiseen, mutta kasvu ja eteenpäinmeno ovat mahdollisia ainoastaan tekemisen, rohkeuden ja kokeilemisen kautta – vahvuuksia vahvistamalla. Coaching on ajattelukumppanuutta, jossa ei tarjoilla valmiita vastauksia, vaan haastetaan coachattavaa löytämään ratkaisut itse. Coaching on prosessi, jonka voi luovasti ja monipuolisesti toteuttaa juuri sinun yrityksellesi sopivaksi kokonaisuudeksi. Ota yhteyttä, niin jutellaan tarkemmin sinun tarpeestasi!

Haluatko kuulla lisää coachingista?

Ota rohkeasti yhteyttä, niin jutellaan tarkemmin mistä coachingista on kyse ja miten se parhaiten voisi palvella yrityksesi tarpeita.

Tiina Lönn
People and Culture Manager
Certified Business Coach
050 393 4761
tiina.lonn@emu.fi

Rakennetaan yhdessä sinun tarinasi

EMU – Hugging your business!